Ilmakuvauskopterin vastuuvakuutuksen metsästys,

Twelve on ahkeroinnut ja kilpailuttanut uusien kuvauskopterien vastuuvakuutusten hintaa.

Vastuuvakuutuksen saaminen on vielä toistaiseksi suomessa hieman hankalaa ja tarjontaa ei vielä ole paljoa. Nyt kun Trafi on määritellyt että ”kauko-ohjatulla ilma-aluksella on oltava ilmailun vakuutusasetuksen mukainen vakutuus(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 785/2004 niin uskon että vakuutusten kysyntä ja tarjonta tulee kasvamaan nopeasti.

Kriteereinä alla olevissa hinnoissa on että vastuuvakuutus on suuruudeltaan vähintään 1.000.000€ Vakuutusten omavastuuosuudet vaihtelevat tarjoajien kesken, mutta jutun lopusta löydät yhteenvedon jossa vakuutusten hinnat, maksikorvaussumma sekä omavastuun osuus.

Fennia
Aloitimme oman selvitystyön vakuutusyhtiöstä jossa firman muutkin vakuutukset ovat. Fennia ei osannut suoraan sanoa hintaa eikä vakuutusehtoja vaan antoivat puhelimessa hieman ympäripyöreästi hinnan joka oli noin 400€/vuosi, mutta tämän tarkempaa tietoa ei toistaiseksi ole pyynnöistä huolimatta saatu. Fennia on useasti sanonut puhelinkeskusteluissa että hinta saattaa tulla todella korkeaksi koska tämä ei ole heille tuttu ala.

Howden Finland
Muidenkin suosittelema Howden on suomalainen ilmailuun erikoistunut vakuutusyhtiö joka tarjoaa liukuhihnalta myös dronen vastuuvakuutuksia. Howden toimii vakuutuksen välittäjänä ja ottaa pienen meklarin korvauksen vakuutuksesta, mutta heidän kanssaan on helppo asioida suomeksi. Howdenin vastuuvakuutus on voimassa ainoastaan suomessa tai maksimissaan euroopassa, mutta sitä voidaan tapauskohtaisesti laajentaa tietylle ajanjaksolle esim. kuvausmatkan ajalle. Laajennuksen hinta muotoutuu aina tapauskohtaisesti ja riippuen maasta, mutta Howdenilla väläyteltiin noin 100€ lisämaksua laajennuksen osalta. Howdenin hinnat muutoin olivat varsin kohtuulliset siten että kopterin euroopan laajuinen vastuuvakuutus maksoi verottomana noin 350€/vuosi ja suomen kattava vastuuvakuutus taas noin 255€/vuosi.

IF
If on selvästi ollut hereillä ja tarjoaa tunnetuista suomalaisista vastuuvakuutusta koptereille jo nettisivujenkin kautta. Hierottuani aikana IF:n aktiivisen vakuutusmyyjän kanssa sain selville että myös If:n kautta on mahdollista ostaa myös euroopan kattava vakuutus, mutta siitä laajempaa vaihtoehtoa ei ollut enään tarjolla. If peilaa myös vakuutuksen hinnan yrityksen liikevaihtoon mikä voi toimia vastaan jos yritys tekee muutakin tuotantoa ilmakuvauksen ohella. Hinnaksi saatiin If:ltä euroopan kattavalle vakuutukselle noin 250€/vuosi ja suomen kattavalle taas noin 170€/vuosi.

Ainoa ”globaalin” vastuuvakuutuksen tarjoaksi saimme Drone Insurancen

Drone Insurance
Kaipasimme vielä suomalaisten tarjoamien vakuutusten lisäksi vaihtoehtoa jonka vastuuvakuutus kattaisi ilmakuvaamisen globaalisti. Tähän löytyi ratkaisu netin kautta osoitteesta drone-incurance.com(Driessen Assuradeuren) joka tarjoaa kansainvälistä vastuuvakuutusta ja halutessasi myös dronen vahinkovakuutusta joka korvaa myös rikkoutuneen kopterin vahingon sattuessa. Twelvellä on käytössä kaksi kuvauskopteria ja haluamme tietysti että vakuutus koskee molempia. Kopterit ovat kuitenkin siten käytössä, että ainoastaan yksi kopteri on kerrallaan ilmassa ja tässä drone-insurance oli ainoa joka huomio tämän hinnassa. Eli hinta oli sama yhdelle tai kahdelle kopterille jos ainoastaan yhtä kopteria lennetään kerralla. Vastuuvakuutuksen hinnaksi tuli tätä kautta kahdelle kopterille 350€/vuosi ja vakuutus kattaa kaikki maat pois lukien heidän listaamansa ”kuumat” maat jossa vakuutus ei ole voimassa. Listasta ei löytynyt yhtään sellaista maata mihin ainakaan allekirjoittaneella olisi kiire matkustaa.

Näillä tiedoilla mitä olemme nyt saanet kasaan niin tulemme kääntymään Drone-Insuracen suuntaan. Kysyin heiltä vielä erikseen miten vaikuttaa hintaan jos vakuutus korvaa myös rikkoituneen kopterin.Tällöin hinnaksi tulisi kahden kopterin osalta 530€, ei paha tarjous tämäkään. Toisaalta meidän kopterit ovat rikkoitumisen puolesta vakuutettu Fenniassa, mutta en ole ihan varma millaiseen vääntämiseen se menisi jos vaikka tuuli puhaltaisi kopterin tiiliseinään.

Yhteenveto. Hinnat kahdelta kopterilta/vuosi.

FENNIA: n. 800 €(suomi)/ max. korvaus 1.000.000 € / omavastuu (ei tietoa)
IF: n. 340 € (suomi), n. 500 € (eurooppa) / max. korvaus 1.000.000 € / omavastuu 1000 €
Howden: n. 510 € (suomi), n. 700 € (eurooppa) / max. korvaus 1.000.000 € / omavastuu 250 €
Drone Insurance: n. n. 350 € (globaali) 530 €(kopterivakuutus mukana) / max.korvaus 1.000.000 € / omavastuu 250 €

Kaikki yllä oleva tieto perustuu omiin kokemuksiin enkä ota mitään vastuuta asioiden oikeellisuudesta tai siitä mitä juuri äsken kirjoitin.

Terveisin,

Kopteri kuski Kiiskinen / Twelve

Trafin sivuilla lisätietoja > Usein kysytty Kopterien lentämisestä…

Kommentit

kommentit